perjantai 6. tammikuuta 2012

Elämä on kompromissi kahden asian välillä, sen mitä itse tahtoo ja sen mitä toiset tahtovat.

Aloitin kirjoittamaan blogia elämästäni, erilaisemmalla tavalla kun useammat. Esiinnyn anonyymisti erinnäisten syiden johdosta, puran ajatuksiani ja mielipiteitä, surua, iloa ja onnea runoilla, aforismeilla, mietelauseilla, laulunsanoilla & muulla tätä aihetta käsittelevää. Harvemmin myös kuvilla & musiikilla. Myös saatan poimia lauseita ja käsitteitä kirjoista, jotka on aihetta filosofia sekä, ehkä vähän vanhempi.

Aihetta tällä kertaa ei ole, tunteet ovat sekavia ja ristiriitaisia. Toisin ilo ja suru kamppailee sisälläni, osittain kipu. Ärsytys myös esiintyy tällä hetkellä kunnianhimoisia ja itsekkäitä ihmisiä kohtaan.

Tulevat sanomaan, että olet väärällä tiellä, vaikka kuljet omaasi.
Omista harhakuvitelmistaan ihminen tuntee vain ne, jotka ovat haihtuneet.
Ihmisen ei pitäisi koskaan hävetä joutuessaan tunnustamaan olleensa väärässä. Sehän osoittaa vain, että hän on viisaampi kuin eilen. 
Pidä lujasti kiinni unelmista, sillä jos unelmat kuolevat, elämä on siipirikko lintu, joka ei pysty lentämään. 
Pahinta mitä kohtalo voi ihmiselle jakaa, ovat vähäiset kyvyt ja voimakas kunnianhimo.
Samaan kohteeseen suuntautuva rakkaus ei tee ihmisistä liittolaisia. Viha tekee sen aina.
Muistojen paratiisi on ainoa, josta ei voi karkoittaa. 
Elämä ei ole ne päivät jotka ovat menneet, vaan ne päivät jotka muistamme. 
Olemassaololla on hetkensä.
Varovaisuus vaatii hintansa.
Joku tulee aina tilallesi.
Milloin hyvänsä ryhdyt tekemään jotain, jotain muuta on tehtävä ensin.
Mikä sitten meneekin pieleen, on aina joku joka tiesi niin käyvän.
Jos sinulla on hyvä olo, älä ole huolissasi, se menee kyllä ohi.
Mikä on menestys? Menestys on sattumaa.
Optimistit ovat ihmisiä, jotka luulevat että kuolleista turvamiehistä tulee suojelusenkeleitä.


Siinä ne olikin tältä päivältä. Jouduin hetken itsekkin miettimään osan tarkoitusta, mutta se on niin erilainen jokaisella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti