Kipu hiipii pois kehostani hiljaa

Kun heräsin tänä aamuna, tunsin oudon piston rinnassani. Se oli jännitys, jännitys mikä hiipi vartalossani hiljaa ja tuskallisesti. Avasin verhot heti aamusta, että ruumiini heräisi joka aamuisesta horroksesta. Kauniit, hennon näköiset jääkukkaset koristivat huuruista ikkunaa. Heti huonot ajatukset liittyivät seuraan, tarvitsisin uudet ikkunat. Ne ovat kuitenkin kalliita, sitä myötä laskut ja muut siirtyivät mieleeni. Tein aamuhommat järjestyksessä niin kuin aina, lähdin hautuumaalle tervehtimään kavereitani. Matka toimittui pienessä pakkasessa, hengitys höyrysi. Näin samaisella matkalla maaseudun poikki pienen perheen, isä, äiti ja lapsi. Toivon useasti olevani tuo pieni lapsi, tietämättä mitään maailman pahasta menosta. Joka päivä on hänelle upea seikkailu, kun taas meille mitään saamaton maailma. Toki filosofit ajattelee erilailla, maailma on erikoinen ja hieno paikka. Kaikkialla on uutta.

Hautausmaalle saavuttuani iski piinaava hiljaisuus, ahdistava sellainen. Surullista oli nähdä huonosti hoidettuja hautoja. Kyllä sen ymmärrän, etteivät kaikki näe ideaa hautuumaalla käynnissä. Sen takia kesäisin kastelen kukkasia ja hautoja, että saavat kuolleetkin vielä vähän kunnioitusta. Jäin katsomaan hetkeksi ystävättäreni hautaa, lepää rauhassa sanoin ja sytytin kynttilän.

Ystävä antaa voimaa kohdata elämä.
Maine murhe lyhyt on, taivaan riemu loputon.


"Jospa voisin sitoa särkevän sydämesi haavoja.
Jospa voisin kantaa edes hiukan suruasi.
Jospa voisin olla rinnallasi,
kun ystävää kaipaat.
Mutta tiedä,
että muistan sinua."
- Marleena Ansio


"Kun ajattelee kaikkea sitä,

mikä olisi jäänyt tapahtumatta ilman sinua

olen iloinen, 

että olet olemassa. "