Kukaan ei tahdo tulla miksikään, jokainen tahtoo jo olla jotakin.

Tämän hetkiset tunteet taas ovat sekavia, toisaalta olen iloinen, mutta tuntuu pelokkaalta ja huolestuneelta. Tämä päivä ei näyttänyt mitään hyvää, huomisesta tulee varmasti parempi päivä.

Kävelin aamupäivästä Helsingin laitamilla ihmismassan keskellä. Koitin lukita muun maailman, ja keskittyä ajatuksiini, se oli haastavaa. Jokaisesta kolkasta kuului ääniä, lähinnä naurua, huutoa ja puhetta. Pikkuhiljaa olo alkoi muuttua entistä ahdistavammaksi, monet katseet siirtyivät minuun. Jatkoin matkaani, koittaen miettiä mitä tänään kirjoittaisin tänne. Saapuen merelle tajusin, mistä kirjoittaisin. Raikas ja hento meri-ilma tukahdutti vihdoin muun maailman ja muut äänet. Kaivoin vihkon, kynän ja kitaran esille. Meren ääni oli ihanaa, rentouttavaa ja rauhoittavaa. Nopeasti aloin tekemään muistiinpanoja tästä kirjoituksesta, sain yhdet lyriikat valmiiksi ja siihen inspiroidun melodian. 

Surun meri ympärilläni inspiroi minua, aurinkoinen taivas karkasi välillä tiehensä ja pilvet valtasivat taivaan.

Merkittäviä ihmisistä tulee silloin, kun he ajattelevat kykenevänsä tekemään asioita. Kun uskoo itseensä, on löytänyt menestyksen ensimmäisen salaisuuden.

Elämää ei voi kirjoittaa, se on elettävä.

Huomenissa saatte jotain, mitä olen pitkään miettinyt sisälläni.