Tämän kirjoitelma aihe on nyt ajatukset silloin kun itsemurhaa yrittää, en siitä päivästä paljoa muista, mutta tuttuni halusivat tietää mitä silloin tapahtui, mitkä oli viimeiset asiat mitä muistin, tässä tämä sitten on. En epäillyt hetkeäkään tuolloin viinapullon avaamisen suhteen, olin varma, että tapan itseni, melkein onnistuinkin, mutta eräs ihminen selvitti tilanteen viime hetkellä, vaikka kaikki olisi ollut ohi sekunteissa.
Pian en nähnyt enää mitään, en ottanut kontaktia mihinkään, lähinnä kylmä talvinen viima läpäisi minut. Kuulin ystäväni äänen "kaikki on hyvin älä mene pois, kaikki on kohta hyvin". Huusin kuitenkin vastaan tälle hätääntyneelle nuorelle miehen alulle "anna mun kuolla, mä en halua olla täällä, tapa mut". Pian sanattomuus valtasi hänet, ja kaikki hiljeni minussa. Jokainen askel, hengitys, liikkeet ja muut tuntuivat tuskallisilta ja raskailta minussa ja kuulossani. Ahdisti ja ajatukset eivät meinanneet pysyä kasassa, kohta tätäkään ei tarvitse kestää, mietin. Tahdoin vain päästä ikuisuuteen, olin valmis ampumaan itseni, että pääsisin mahdollisimman nopeasti pois, ikuisesti pois. Siinä vaiheessa tuntemattomia ihmisiä tuli luokseni, teki kysymyksiä, joihin en kuitenkaan kyennyt enään vastaamaan rauhallisesti, huutoni kaikui pimeässä yössä. "Tapa mut", enempää en muista mitä olisin sanonut kyseisenä kylmänä talviyönä, kaikki levisi käsiini. Tuntui, että olisin pettänyt kaikki, olin tehnyt kaiken väärin, kuitenkin ainoa toiveeni eli vielä, "tahdon pois". Muistin lupaukseni, että en koskaan luovuttaisi tästä elämästä, mutta toisin meinasi käydä.
Tämän tapahtuman jälkeen en ole paljoa siitä kyennyt puhumaan kunnolla vastakkain ihmisten kanssa, en tahdo myöntää virhettäni tässä tilanteessa, koska olin oikeassa. Olisin tahtonut pois. Se on vain totuus. Nyt kuitenkin yritän, vain niiden vuoksi jotka minut saavat iloiseksi.
Tuuli vie sinne mihin sielu haluaa.
Ei ole yötä, joka ei aamuksi muutu, ei ole kuolemaa, joka ei kirkkautta nää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti