sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Ihminen on kuin tuulen henkäys, hänen päivänsä niin kuin pakeneva varjo.

Istuin sumuisena aamuna keittiön pöydän ääressä, join kahvia hiljalleen. Sekavat ajatukset olivat mielessäni, keskittyminen yhteen asiaan oli lähestulkoon mahdotonta. Koitin rentoutua, mutta huonot ajatukset kapusivat selkäpiitäni hiljalleen ylemmäs, kunnes ahdistus valtasi koko kehon. 
Kuulin askeleet rappusista, otin äkkiä takkini ja kitaran ja lähdin matkaan raskain, mutta nopein askelin. Etuoven suljettuani ja muutaman askelluksen jälkeen huomasin veljeni kasvot, pelosta huolissaan, mutta kuitenkin kannustavan ilon tuomat pilkotti mielen seasta. Tiesin tarkalleen mihin olisin matkalla, pakkasaamun ja väsymyksen seassa hiljaisuuteen, eli läheiselle meren kalliolle.
Lukuiset linnut lensivät ylitseni, haluaisin olla tuo vapaa lintu maan päällä, kokea sen vapauden ja huolettomuuden. Tehdä samat rutiinit päivästä toiseen, ja pitää huonot ajatukset pois. Niitähän ei ole, kapasiteetti ei riitä niiden miettimiseen, jotenpa elämä olisi huoletonta.

Kävelin kivitietä pitkin, laivat satamassa, kylmä tuuli kävi läpi sieluni ja satunnaiset ihmiset kävelivät ohitseni. Laineita ei ollut, meri oli tyyni, jää peitti kyynelten täyttämän murhemaan, eli meren. Kapusin mäkiä ylös ja vihdoin löysin sopivan paikan missä rauhottua ja antaa kitaran puhua puolestaan. Ajatukset kävi läpi elämän, kitara lauloi ja kerrankin tuntui hyvältä. Elämä on parasta huumetta. 

Surun kyynelten läpi loistavat onnellisten päivien kultaiset muistot.

Mikään ei voi kuolla, kaikki jättää jälkeensä jotain. Tuuli kulkee silti niiden läpi. Vaikka jälkeen jää sanaton suru, kaipuu on muisto. Muisto eilisen, mitä ei tule olemaan tänään. 
Jonkun luona väsyneen on hyvä olla, se hyvä on taivaan toisen puolen ja siellä missä on se jokin, jokin minkä takia olla iloinen. Nauru, sekin voi olla syy elää, vaikkei sitä ole aina. Niin kuin muuttolinnun tie, taivasta kohden vie, kuitenkin takaisin pääsee, ja ilo vastaa tunnetta, tunnetta vapauteen. Elonliekki ei sammu, taistot vie eteenpäin, kukaan ei ole koskaan yksin. Ei saa luovuttaa, murheen kyyneleet vaan puhdistaa.

Anteeksi pitkä tauko kirjoittamisesta, koittanut selventää itseään. Pikkuhiljaa olen pinnalla, sekavien tunteiden maassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti