Olitpa kuinka väsynyt tahansa, tunnet sisimmässäsi, että mitä tahansa voi tapahtua.

Yksi niistä päivistä kun tekisi mieli olla vain sillan reunalla. Yksi niistä päivistä jolloin tuntuu, kun sydän olisi revitty irti ja päälle levitelty hitaasti, mutta varmasti suolaa. Yksi niistä monista päivistä.

Yleensä vihaisena tekee mieli vaan huutaa tai purkaa vihaansa muita kohtaan. Surullisena itkeä ja iloisena ja onnellisena nauraa. Minun kohdallani suru ja vihaisuus valtaa kehon, liiankin useasti. En kuitenkaan huuda tai itke. Olen hiljaa, ja koitan niellä kaiken pahan. Olet vahva, et voi luovuttaa pienestä tai suuresta, tämä soi yleensä sisälläni. Kaikesta voi selvitä, ihan kaikesta. Elämässä on kulmakiviä, mihin voi kompastua, niiden tuottamista haavoista pääse pois. Itkeminen ei ole kuitenkaan heikkous, on vaan rohkeaa uskaltaa näyttää surunsa. Sinun ei tarvitse leikkiä iloista, vaan purkaa tunteitasi jotenkin muuten kun pitämällä niitä sisälläsi. Se ei tee hyvää, ei ollenkaan.

Olen luvannut monille, etten jätä tietä kesken. Kuitenkin olen meinannut hairahdella pois tieltäni, kaukaiseen ikuisuuteen. On vain mahdoton pitää lupausta, jonka kuitenkin tuleva aina rikkoo. Se sattuu minuun, että muihinkin. Jotkut kavereistani on lähtenyt, kun heitä ei kuunneltu, mutta he eivät puhuneet. Jos asiaa kysyi, että mikä on vialla, niin he vain myrähtivät ja sanoivat ei mikään oo huonosti. He olisivat vain odottaneet vastausta, "Kaikki ei ole ok, se pitää vain uskaltaa myöntää.", mutta kukaan ei voi sitä ennalta tietää. Ihminen ei ole välttämättä henkisesti, sitä miltä näyttää.

Liian usein huomaan, suru kitaran soittaa.

Erityisen iso kiitos kavereilleni, jotka on jaksaneet kuunnella jatkuvaa suruani ja ottaa pienen osan siitä. Kaikki ne jotka ovat minua jaksaneet auttaa, ja yrittäneet saamaan kaiken toimimaan hyvin, en tiedä, miltä elämäni nyt näyttäisi ilman teitä. 

Tällä kertaa oli hieman kuivempi kirjoitus, en osaa tällä hetkellä keskittyä tunteisiini yhtään. Kaikki vaan tuntuu menevän huonosti, kaikki menee kyllä paranemaan päin, ihan varmasti.

Nämä sanat siksi, että olen liian pahoillani siitä jonka olet jo unohtanut. Se oli vain leikkiä, en pahaa tarkoittanut ollenkaan. Ilmeesi ja äänesi kuitenkin teki sisimpääni tyhjän kohdan, vaikka oletkin jo antanut anteeksi. 

I have come to believe over and over again that what is most important to me must be spoken, made verbal and shared, even at the risk of having it bruised or misunderstood.